sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Tenavalle pipo, lapaset ja sukat

Kaikki, jotka neulomista harrastavat, voinevat varmaankin myöntää, että ainakin joskus joku työ jää keskeneräiseksi roikkumaan. Voihan? En mä voi olla ainoa... Enhän? 
 
No siis, muutama aika vuosi sitten aloitin vanhemman tenavan pyynnöstä neulomaan hänelle sukkia, jotka nakuttelinkin aika reippaalla tahdilla melkein valmiiksi. 1,5 sukkaa valmistui ihan kivuttomasti ja sitten tapahtui "jotain" ja neulominen jäi kesken.
 
Kuitenkin superäitinä en jättänyt työtä kesken, vaan tein nämä viime viikolla yhdessä illassa valmiiksi ja nyt ne ovat kuin tehdyt.... meidän nuoremmalle neidille. Vanhempi on jo ehtinyt kasvaa tästä värimaailmasta ulos ja taitaa kokokin olla jo aivan liian pieni.
 
 
 
 

Lapasetkin ovat mallia tein sata vuotta sitten, mutta silloin valmistuttuaan ne olivat molemmille tytöille liian isot ja jäivät odottamaan käpälöiden kasvua. Ja kun ne nyt laatikon pohjilta löysin, ovat nekin juuri sopivat nuoremman lapsen käteen.
 


Tällaisia pipoja tehtailin muutamat reilu vuosi sitten. Malli on tosi perus ja silitettävän kuvan olen joskus tilannut jostain. Ihanan salamyhkäistä. Ei vaan, en vain enää muista nettikaupan nimeä. Joku saksalainen se oli.

PERUSPIPO LAPSELLE
Sukkapuikot koko 3½
Lanka Novita Milla 100 % akryyliä (joku sekoitekin käy)
Menekki 50 g


Luo 84 s, ja jaa ne sukkapuikoille. Neulo 3 oikein 1 nurin noin 2 cm, sitten ainaoikein noin 24 cm ja aloita kavennukset. Ensin 5 o, kavennus (2 oikein yhteen), sitten 2-3 kierrosta ilman kavennuksia, sitten 3 o, kavennus ja pari kierrosta ilman kavennuksia. Sitten kavennus, 1 o. Sitten 1 kierros ilman kavennuksia ja sen jälkeen koko ajan kavennuksia, niin että puikoille jäi noin 10-15 silmukkaa ja vedä ne langalla kerralla yhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti